Demarinuorten XXII Liittokokous.

Jyväskylän vaakunaKahden vuoden välein järjestettävä Demarinuorten liittokokous kokoontui tänä vuonna Jyväskylän Paviljongissa. Kokousedustajat valitsivat nuorisoliitolle puheenjohtajiston ja uuden liittohallituksen. Kokouksessa käsiteltiin useita asiakirjoja, poliittinen julistus ja 74 aloitetta. Itse huseerasin Uudenmaan sosialidemokraattien kokousedustajana ja Sosialidemokraattisten nuorten Euroopan Unioni – asiakirjaa käsitelleen valiokunnan sihteerinä.

Henkilövalinnoista.
Puheenjohtaja Heta Välimäki valittiin jatkokaudelle ja 1. varapuheenjohtajan paikalle kohosi Jussi Häyhä. Kuuluin molempien tukijoihin ja olen erittäin tyytyväinen tehtyihin valintoihin. 2. varapuheenjohtajaksi kohosi Akatemiatoverini Teemu Hirvonen.

Uusimaa jyräsi liittohallituksen vaaleissa. Arvelimme saavamme yhden paikan ja mahdollisesti kaksi. Itse toimin Viljami Kammosen, nerokkaan nuoren sosialidemokraatin, puolestapuhujana. Uudenmaan riemulla ei ollut rajoja, kun hallituksen varsinaiseksi jäseneksi valittiin Juha “Iso D” Vallittu ja varajäseniksi Länsi-Vantaan Demarinuorten puheenjohtaja Minna Palviainen ja SAKKI ry:n tehopakkaus Kai “Eppu” Lepomäki. Piiri pokkasi komeasti kolme paikkaa liittohallituksesta. Itse repesin aplodeihin myös neljännen valinnan kohdalla, kun toveri Antti Haapala Oulusta vahvisti paikkansa liittohallituksessa.

Lämpimät onnittelut kaikille valituille.

Lauantaina paikalla olivat myös SDP:n puheenjohtajaehdokkaat. Varsinainen paneeli jäi itseltäni väliin, koska kiirehdin sananvapaustyötä käsitelleeseen palaveriin – mistä taapersin suorinta tietä takaisin Uudenmaan ryhmäkokoukseen.

Sosialidemokraattisten nuorten Euroopan Unioni – asiakirja
Asiakirjojen viimeistellyt versiot ilmestyvät aikanaan kaikkien luettaviksi. Haluan vielä kerran kiitellä sekä Euroopan Unioni – asiakirjan pohjatyötä että valiokuntamme työskentelyä. Nuorisoliitto sai tavallisten poliittisten latteuksien sijaan varsin konkreettisen EU-asiakirjan. Valiokuntatyön alku oli hiukan hankalaa – pääasiassa osallistujien poikkeavien näkemysten ja tietopääoman johdosta – mutta vauhtiin päästyämme asiakirjan käsittely sujui hyvässä hengessä Marianne Muonan johdolla.

Esitin itsekin muutamaa muutosta, jotka läpäisivät sekä valiokuntatyön että suuren salin. Maatalouden alle lykätty vaatimus Itämeren suojeluntarpeesta herättänee riemastusta keskustassa ja vaatimus yhtiöiden sosiaalisesta vastustaa kerännee puolestaan kiitosta kokoomukselta. Asianlaidat eivät jääneet huomiotta salissa. “Älä, Ilja, näytä vähään aikaan naamaasi kepulaisissa kunnissa. Voi olla, että et tule enää takaisin.

Kylmää vettä niskaan.
Jokaisessa liittokokouksessa pitää ilmeisesti tehdä ainakin yksi typerä päätös. Liittokokous erehtyi hyväksymään aloitteen Eurovaalien pitkistä listoista. Olin ravannut lähetekeskusteluissa sen verran useasti puhujanpöntössä, että kokousväsymys oli jo tuolloin iskenyt. Jätin aloitteelle vastakkaisen puheenvuoron pitämättä, koska en todellakaan uskonut sen läpimenoon. Olin pudota portailta, kun liittokokous äänesti listavaalien puolesta.

Lapsi meni, mutta pesuvesi jäi. Tätä politiikka on: vaikuttaa voi, jos uskaltaa avata suunsa. Tämä hölmöily vaatii vielä vakavan vahingonhallintaoperaation.

Bailando!
Demareilla on parhaat bileet. Perjantai oli toivoa täynnä ja nuijankopautus hajautti kokousväen Jyväskylän yöhön. Pahat kielet väittivät, että olisin lauantaiaamuna nukahtanut kesken ryhmäkokouksen. Kunhan vain ummistin silmäni hetkeksi. Sanakaan ei mennyt ohitse. Läpäisin jopa pihamaalla pidetyn tentin. Demarinuoret

Lauantaina kokous keskeytettiin kaupungin vastaanoton vuoksi. Pukuihin tai cocktailpukuihin sonnustautuneet liittokokousedustajat kerääntyivät kuuntelemaan kaupunginjohtajan puhetta. Tilaisuuden jälkeen alaikäiset kokoontuivat seuraamaan Euroviisuja ja täysi-ikäiset siirtyivät Feverin yksityistilaisuuteen.

Ilta rullasi mukavasti Fever avasi tilaisuuden jälkeen ovensa myös muille asiakkaille. Rentoa menoa riitti pilkkun asti. Naisväki painosti myös allekirjoittaneen tanssilattialle, josta poistuin vain pakollisille tarpeille – kuten hakemaan uuden tuopin. Sunnuntaina heräsin sihteerimme vienoon koputukseen, joka toistui useaan kertaan ja voimistui jatkuessaan. Tällä kertaa en ummistanut silmiäni aamun ryhmäkokouksessa.

Yhteenveto.
Jyväskylän liittokokous oli mahtava tapahtuma. Teimme yhdessä todella hyviä päätöksiä ja erinomaisia henkilövalintoja. Paluumatka Vantaalle suoritettiin linja-autolla, jossa oli tunnelmaa. Pyykkivuoren lisäksi mukaani tulivat Uudenman demarinuorten punainen t-paita tekstillä: Ryhmäpäätöskin on demokratiaa – rinnassa, ja Jos et sitä jo tiennyt – selässä. Ranteessani roikkuu tätä kirjoittaessani punavalkoinen ranneke, jonka ostamalla osoitin tukeani Valko-Venäjän sosialidemokraattiselle oppositiolle. Venäjäksi kirjoitettu teksti kuvaa loistavasti poliittiseen ahdinkoon päätyneiden tovereidemme haaveita, Jyväskylän liittokokouksen henkeä ja sosialidemokraattisen kansanliikkeen ydinajatusta.

“Vapauden puolesta.”

Sphere: Related Content

Related posts:

  1. Oppositiojohtaja pidätetty ja hakattu Valko-Venäjällä?
  2. Toverit J & A.
  3. Ilmoitus jäsenvaaliehdokkuudesta vuoden 2008 kunnallisvaaleihin.
  4. Linkit 19.12.2006.
  5. Venäjän hiljenevät yöt.

2 Responses to “Demarinuorten XXII Liittokokous.”


  1. 1 Jari

    Miksi pitkät listat eurovaaleissa ovat niin kamala asia ettei niitä voisi edes kokeilla?

  2. 2 Ilja Suvanto

    Listojen perusajatus on hyvä: siirretään huomio pois imagokeskeisyydestä ja puhutaan oikeasti politiikasta.

    Perusajatus kääntyy kuitenkin itseään vastaan. Listojen kärjiksi valitaan vetovoimaisia ”varmoja” nimiä. Loppu lista voidaan täyttää henkilöillä, joiden kannatus on matala ja joiden arvomaailma täyttää puolueen toivot, mutta ei välttämättä äänestäjien.

    Listat siis ratsastavat keskeisesti tiettyjen yksilöiden imagoilla. Äänestäessäsi hyväksymiesi henkilöiden ja arvojen puolesta joudut samalla hyväksymään myös itsellesi mahdollisesti vastenmieliset henkilöt ja arvot – jotka on täten helppo haudata listan perusohjelman ja kärki-imgaon alle äänestäjien näkymättömiin.

    Tämä käytäntö ei täyttäisi millään tavoin demokratian läpinäkyvyyden vaatimuksia.

Leave a Reply

Quote selected text