Ilja Suvanto

Jo tovin pyörinyt SDP:n puheenjohtaja peli saa jatkuvasti lisää kierroksia puoluekokouksen lähestyessä. Sähköpostilaatikkooni tipahtelee “Se” tai “Tämä” tai ”Tuo SDP:n puheenjohtajaksi” viestejä ja ensimmäiset Facebook ryhmät ovat jo kokoontuneet saman asian ympärille. Sosialidemokraatteja vaivaa selvästi vahvan johtajan kaipuu.

Kyseessä on tauti, ainakin minun mielestäni.

Puolue kompastui tähän tautiin heti viime puoluekokouksen jälkeen. Eero Heinäluomasta tehtiin nopeasti vahvaa sosialidemokraattista johtajahahmoa ja monille tuntematon vastavalittu puheenjohtaja kammettiin tuuliselle paikalle valtionvarainministeriön nokkamieheksi. Samalla passitettiin kyseisessä virassa laajaa arvostusta nauttinut Antti Kallionmäki opetusministeriksi. Jälkimmäistä paikkaansa suosittu ministeri johti kuin valtion taloutta. SDP ei kerännyt opettajien sympatioita ratkaisullaan.

Mikä meni pieleen? Molemmat ovat kiistatta vahvoja miehiä, jotka osaavat loistaa omilla alueillaan. Yleinen harhaluulo on, että yhdessä hyvä pärjää toisessakin virassa. Kun SDP:tä lähdettiin Heinäluoman johdolla puskemaan kunta- ja valtionhoitajapuolueeksi kävi monelle selväksi, että puolue oli asettanut puheenjohtajansa täsmälleen väärään virkaan. Osuvampi paikka olisi löytynyt sisäministeriöstä. Harvempi lienee eri mieltä siitä, että Kari Rajamäki on SDP:n kärkiehdokas puolustusministeriksi lähes milloin tahansa, mutta sisäministerin virkaan häntä ei ehkä haluta enää päästää.

Ei se mikään häpeä olisi ollut, mikäli pitkän puolueuran tehnyt Kallionmäki olisi jatkanut valtionvarainministerinä ja SAK:n kasvatti Heinäluoma olisi ottanut oman bravuurivirkansa sisäministerinä. Lieneekö vaalituloskin näyttänyt hiukan – ellei ehkä täysin – toisenlaiselta? Puheenjohtaja nyt vain oli pakko saada toiseksi korkeimpaan virkaan keräämään kunnioitusta – “meidän Eero oli sentään valtionvarainministeri.” Viis siitä, etteivät hänen konkreettiset näkemyksensä politiikasta juuri päässeet näkymään tuon ja lyhyen pestin aikana. Pitäisikö melkein sanoa, ettei Heinäluoman omia näkemyksiä edes päästetty konkretisoitumaan käytännön politiikassa? Vahinko lienee tahaton, mutta kirpaisi pahasti osana vaalitappiota.

Jälkiviisastelua. Enkä sitä paitsi ollut päättämässä näistä asioista. Näillä huomioilla on kuitenkin merkityksensä ajassa ja asiassa.

Puoluekenttä on antanut paljon kritiikkiä organisaationsa jähmeydestä ja hierarkkisesta olemuksesta. Käytännössä tämä on näkynyt uusien sosialististen ja sosialidemokraattien ryhmien syntymisestä emopuolueen yhteyteen. Olen vakuuttunut siitä, että yksi puolueen ongelmista on pikemminkin vahvan johtajan kaipuu, kuin sellaisen puute. Tähän kompastuttiin viime puoluekokouksen jälkeisissä ratkaisuissa ja pelkoni on, että siihen kompastutaan uudelleen.

Moni voisi sanoa, että Jyrki Kataisen imago oli vaalien alla monin verroin Eero Heinäluoman imagoa surkeampi – muistan useammankin kokoomuksen kannattajan hihhuloineen puolueen voitosta eduskuntavaalien jälkeen ja silti harmitelleen mahdollisuutta, että Kataisesta saattaisi nousta pääministeriksi –, mutta organisaatiotaan avannut kokoomus rynnisti silti ankarista asetelmista roimaan vaalivoittoon.

Kulunut vuosi on ollut puolueelle tervetullutta uudistumisen aikaa. SDP on antanut jäsentensä temmeltää ja aktivoitua poliittisella kentällä ahtaiden järjestörakenteiden ohi. Uudet ryhmittymät ovat laajentaneet sekä kenttää että keskustelua ja tuoneet asiantuntemuksensa käytettäväksi sellaisissa kysymyksissä, joissa sosialidemokraatit eivät puolueena ole juuri pärjänneet. Tervetullut uudistus kantanee hedelmää jo lähitulevaisuudessa.

Eero Heinäluoman konkreettiset visiot Suomen, puolueen ja Euroopan tulevaisuudesta jäivät viime puoluekokouksen junttaushengessä pitkälti todentamatta. Junttaushenki näyttää kaikonneen puoluekentältä. Nyt valitaan johtajaa, jyrähtelijän sijaan. Mene ja tiedä, oppositiopoliitikkona kunnostautunut Heinäluoma saattaa tilaisuutensa saatuaan hyvinkin osoittautua sellaiseksi. Yhtä lailla Erkki Tuomiojan idealismi saattaa vihdoinkin ottaa ansaitun paikkansa SDP:n johdossa. Aika lailla puheenjohtajaksi voi kohota kolmaskin nimi, jopa täydellinen yllätys.

Liittokokous, puoluekokous, kunnallisvaalit ja Euroopan vaalien valmisteleminen; vuodesta 2008 tulee sosialidemokraateille poliittisesti kirotun mielenkiintoinen kausi.

Edit: Toveri Hanna Isbom näyttää esittäneen oman näkemyksensä samasta asiasta: http://vapaudenkaiho.blogspot.com/2008/01/uutta-verta-sdpn-johtoon.html

Samoin siis myös Tage: http://tagenturinat.blogspot.com/2008/01/sdpn-puheenjohtaja-2008.html

Related posts:

1. Ensimietteitä Kalliomäen työryhmän raportista.