Joulu on taas, joulu on taas, ukkelit täynnä viinaa.

Vedetään baarissa lärvit, sitten kaveria lättyyn. Mennään kotiin sepalus auki jakamaan lahjoja lapsille ja käsketään akkaa lopettamaan nalkuttaminen. Jos ei lopu, niin näytetään kaapin paikka, vaikka nyrkillä.

Mikä pirun pilli siellä vinkuu keskellä yötä? Jaa, naapurin kämppä palaa. Olisi pentele katsonut niiden kynttilöidensä perään. Idiootti. Olo on hiukan hutera, täytyypä käydä rentoutumassa. Aamulla lapset kirkuvat, kun isi kävi kusella kuusen juurella. Ikävää, että kyseessä oli sisälle tuotu joulukuusi.

Kyllä suomalainen juhlakulttuuri on hienoa.

Omaan pyhäkulttuuriini kuuluu täydellinen alkoholittomuus, mitä nyt nautin lasillisen viiniä tai konjakkia, jos sellaista sattuu löytymään. En ole ikinä ymmärtänyt kapakoissa jouluyönä örveltävää nuorisoa ja vielä vähemmän kännissä kotonaan lasten edessä riehuvia vanhempia. Sanotaan suoraan, että joulun seutu lienee ainoa aika, jolloin tämä kyynisen optimistisesti maailmaa tutkaileva kirjoittaja antautuu moralisoimaan kanssaeläjiään. Joulu on sentään joulu – etenkin lapsille.

Uudenvuodenpäivänä sitten sopii allekirjoittaneenkin vapista hikisenä punkassa peittojen alla, kapitalistien raapiessa komeron ovea ja kommunistien kurkistellessa sängyn alta.

Siirryn sunnuntaina jouluksi Vasaan sukuloimaan. Ostin itselleni joululahjaksi Tapio Bergholmin teoksen Sopimusyhteiskunnan synty I, vuodelta 2005, joka oli jostain syystä jäänyt lukematta. Kirjatoria on pakko suositella. On hienoa, että köyhempikin bibliofiili voi hankkia jostain tiiliskiviteoksia kohtuuhintaan. Lainaan romaanit kirjastosta, mutta ostan tutkielmat ja poliittista historiaa käsittelevät teokset mieluiten omaan hyllyyn, josta niitä on kätevä vertailla keskenään.

Toivotan erittäin rauhallista ja väkivallatonta joulua kaikille lukijoilleni. Palaan Vantaalle keskiviikkoiltana.

Sphere: Related Content

Related posts:

  1. Lyömätön joulu

0 Responses to “Joulu on taas, joulu on taas, ukkelit täynnä viinaa.”


  1. No Comments

Leave a Reply

Quote selected text