Marvel Civil War.

 Olen aina ollut erityisen kiinnostunut kirjoista ja sarjakuvalehdistä. Sarjakuvat ovat ihan omanlaisensa taidemuoto, joka joutuu liian usein ”vakavampien” taidemuotojen suosioiden ylenkatsomaksi.

Marvel Comics räjäytti jonkin aikaa sitten pankin julkaisemalla koko universuminsa kattaneet Marvel Civil War kokonaisuuden. Tarina levitettiin lukuisiin julkaisuihin ja lisäksi julkaistiin myös 7-osainen Civil War erikoissarja ja sisällissodan jalkoihin jääneiden toimittajien koettelemuksia käsitellyt 11-osainen Civil War Frontline julkaisusarja. Olen vihdoin saanut luettua läpi kaikki (?) 106 albumia, joissa sarjaa käsiteltiin.

Civil War julkaistaan Suomessa vain kalpeana varjona massiivisesta kokonaisuudestaan. Merkittävää sarjassa on kuitenkin se, kuinka vahvasti Marvel ottaa kantaa USA:n sisä- ja ulkopolitiikkaan, ennen kaikkea kiisteltyyn Patriot Act lakipakettiin. Civil War on ainutlaatuinen myös siinä mielessä, ettei se käsittele Marvelin universumia ravistelevan rekisteröintilain näkökulmia yksipuolisesti, vaan lukuisista eri näkökulmista. Vaikka viihteelliset sarjakuvat ovat ennenkin käsitelleet politiikkaa ja ilmiöitä varsin ansioituneesti, Civil War kerää ensimmäisenä pöydälle koko paketin, vieläpä vailla sarjakuville ominaista altruismia ja osoittelua.

Alla oleva lainaus on albumista Cable & Deadpool 31. Rekisteröintilain sytyttämän sisällissodan hermostuttama Nathan ja palkkasoturi Wade Collins ovat juuri siirtyneet valkoiseen taloon, eikä huomattavan paljon George W. Bushia muistuttava presidentti ole järin ilahtunut kutsumattomista vieraistaan.

Cable: Throughout human history, every time human social and civil rights have been abrogated in the name of protecting those very rights… inevitably… it has led to a crushing of the human spirit — and an uprising against the ruling party.
President: Is that a threat, Mister Cable?
Cable: It’s a statement of fact.
President: Well, you’re talking about something that is fifty years away. Those aren’t votes we have to worry about this November.

– Pari sivua myöhemmin, joiden aikana Nathan tainnuttaa häntä tappamaan saapuneet sotilaat: –

Cable: It’s not hurting them. It’ll overwhelm them for an hour or so.
President: So you can do what, assassinate me?
Cable: It thought your poll numbers had accomplished that task. I only came to talk – convince you to stop this madness… but I see now… that one man’s madness is another man’s rational course of action.
President: Guess only time will tell, huh?

Sarja käsittelee luonnollisesti myös ulkomaiden reaktioita USA:n sisäpolitiikkaan ja maassa riehuvaan väkivaltaan. Käsikirjoittajat siirsivät Israelin ja Britannian sisällissodan sytyttäneen lain kannattajiksi ja sen ratifioijiksi omissa valtioissaan, muun Euroopan tuomitessa ankarasti kansalaisoikeuksien rajoitukset. Totta kai sarjassa käsitellään myös terrorismia, mutta tällä kertaa viholliselle on annettu kasvot myös tässäkin suhteessa. Civil War pyrki hyvän julkaisusarjan lisäksi herättämään ajatuksia ja onnistui loistavasti.

Suosittelen, että sarjakuvista kiinnostuneet hankkivat ainakin Civil War ja Civil War Frontline sarjat luettavikseen. Sekä tarina, että taide ovat onnistuneet tavalla, joka nosti nykyään epäonnistuneisiin suursarjoihin keskittyneen Marvelin tuotannon ylös pahasta kerronnallisesta alamäestään.

Kuvat / Images:

  1. Kansikuva albumista Civil War Frontline 4, jonka sivuilla toimittajat muuttuvat raportoijista sisällissodan kohteiksi.
  2. Kansikuva erikoisjulkaisusta Winter Soldier Winter Kills – Casualties of War, jossa vertaillaan Toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia USA:n nykypäivän politiikkaan ja kansainväliseen terrorismiin.

Sphere: Related Content

No related posts.

0 Responses to “Marvel Civil War.”


  1. No Comments

Leave a Reply

Quote selected text