Pedofiilien yliopisto.

Ranskassa on politiikkaa tehdessä taas ajateltu sitä miltä se näyttää, eikä sitä mitä se on. Lasten hyväksikäyttäjien sulkeminen samalle osastolle keskenään on jossain niin kaukana terveen järjen ulottumattomissa, etten kovallakaan ajatustyöllä ymmärrä idean logiikkaa.

Haluammeko todella, että seksuaalisuudeltaan ja sosiaaliselta kanssakäynniltään vakavasti vinksahtaneet lasten hyväksikäyttäjät kerätään kaikki samoihin tiloihin, muodostamaan hoitojensa ja tuomioittensa aikaiset – ja oletettavasti myös jälkeiset – ainoat toimivat sosiaaliset suhteet ja verkostot keskenään?

En erehdy luulemaan näitä ”turvallisia sairaaloita” lomahotelleiksi. Sosiaalinen ympäristö kuitenkin vetää naaman mietteliääksi. Johan tulee vuosien varrella jaettua kaikki temput, niksit, kanavat, keinot ja kokemukset uusien kavereiden kesken. Pahin pelko toteutuu ovella, kun vapautuja huikkaa muille ”pidetäänhän yhteyttä.”

Hyi helvetti.

Asia on joutunut alan ammattilaisten kritisoimaksi. En ole itse psykiatri tai lääkäri, mutta jotenkin tuntuu siltä, että suppeammat hoitomuodot saattavat sittenkin olla parempi ratkaisu.

Taustaa.
Sarkozy: Pedofiilit tulee eristää ja steriloida – YLE
Sarkozy wades into sex offenders row - EuroNews

Sphere: Related Content

No related posts.

0 Responses to “Pedofiilien yliopisto.”


  1. No Comments

Leave a Reply

Quote selected text