Työministeri Tarja Cronberg heitti ilmoille ajatuksen työvoimakortistojen siivoamisesta. Päihdeongelmaiset ja eläkepäätöstä odottavat, joiden työllistymiseen on vähän uskoa, tulisi Cronbergin mukaan siivota kortistoista perustulolla rahoitettavalle työkyvyttömyyseläkkeelle.
Sanotaan sama kansanjärjelle käännettynä. Alkoholistien työllistämistoiveista ja oman elämän hallintaan tähtäävistä toimenpiteistä tulisi luopua, jotta juopot voidaan työntää velvoitteettomalle tuelle jatkamaan ryyppäämistään.
Näin saatiin jälleen esille sekä perustulo, että vihreiden käsitys omasta mallistaan.
En yritä olla tahallisen sarkastinen. Silti mietin, että millä hemmetin kriteereillä työministerin salkku viime hallitusneuvotteluissa oikein jaettiin? Ministeri Cronberg tuntuu ajoittain olevan täysin vailla tolkkua tehtävissään.
Sphere: Related ContentRelated posts:
Ohhoh! Missähän uutispimennossa olen taas elänyt…
Pakko olla kanssasi samaa mieltä, vaikka niin paljon Cronbergista välillä pidänkin.
Ei kuullosta hyvältä, ei.
Cronberg on hiukan ristiriitainen hahmo. Hänellä on välillä ihan hyviäkin ajatuksia ja avauksia. Hallituskausi on tietysti vasta alussa, mutta jo nyt tuntuu - monestakin syystä - siltä, että työministerin salkku työnnettiin aivan väärälle henkilölle.
Cronberg olisi varmasti voinut näyttää parempaa osaamistaan jossakin aivan toisessa virassa.
No mikä tuossa nyt on ongelma? Eikös työttömyyskortiston idea ole että siellä ollaan ja odotellaan hommia. Sitä paitsi mitä ihmet tätehdään moisella kortistolla jos siellä hätistellään patalaiskoja spurguja. Luulisi työvoimatoimiston henkilökunnalla olevan tärkeämpääkin tekemistä. Moniongelmaisten, alkoholistien, ja syrjäytyneiden tai syystä tai toisesta työtä vieroksuvan paikka ei ole suomalaisilla työmarkkinoilla.. Paikka varamasti on mutta se on jossain muualla. Alkoholistin joka haluaa työllistyä täytyy myös ymmärtää raitistua, alkoholistia kun ei kumminkaan kukaan halua palkata. Alkoholismi työpaikoilla on lisäksi vaarallista ja tuotannon kannalta arveluttavaa, puhumatta sanaakaan kohonneista työterveys kustannuksista.
Ilja Suvanto wrote:
Ei mitään tätä huomiota vastaan.
Työllistymisprosessi on kuitenkin osa oman elämän hallintaan tähtäävää prosessia. Homman nimi ei ole, että työkkäristä palkattaisiin patalaiskoja spurguja, vaan että työllistyminen on tärkeä osa alkoholismista parantumiseen tähtäävää prosessia.
Timo taitaa lähteä siitä, että kerran juoppo on aina juoppo.
Valtio ei voi millään muotoa adoptoida tätä näkemystä omakseen. Valtion on nimen omaan jatkuvasti tuettava päihdeongelmaisten kuntoutumista. Tämän vuoksi juoppojen potkiminen vastikkeettomalle työkyvyttömyyseläkkeelle ei ole millään tasolla järkevä ratkaisu.
Kortistossa olevilla on suurempi mahdollisuus toipua ja muuttua tuottaviksi yksilöiksi. Vastikkeettomalla työkyvyttömyyseläkkeellä alkoholistit ainoastaan kuluttavat, eivät tuota. (Ei, en ole muuttumassa kapitalistiksi. Kommentin jättäjä vain on ystäväni, joka ymmärtänee parhaiten viimeisen kappaleen kaltaisen näkemyksen.)
Alkoholisiti voi aina palata työelämään täysin vapaaehtoisesti, joko kuntoutuksen tai omatoimisen työnsaannin kautta. Jäätyään taas työttömäksi, voi tämäraasu voi mennä vapaasti työkkäriin puhumaan kohtalostaan. En sano että kerran juoppo aina juoppo. Sanon vaan että Rapakunnossa olevan ei tarvitse olla työvoimatoimiston asiakas. Koska kaikkien muitten ongelmian työvoimatoimiston maine ja uskottavuus työnvälittäjänä ontuu tämän takia ja erilaiset epäilyttävät rekrytointi yritykset kukoistavat (vaikka osa niistäki on aika kyseenalaisia)
Tämä koko juttu haiskahtaa taas siltä että jollain on pelko persiissä että joku puole (jonka nimen kirjoitan kumminkin väärin) menettää potentiallisia äänestäjiä tämän takia.. Hah, enkä suinkaan tarkoita virheitä:)
Ensin hoitoon sitten hommiin..
Älä aina aina rupea haudanvakavasti ajattelemaan.. Sukkeluuteni saa välillä jopa minut ihmettelemään.
Ilja Suvanto wrote:
Meni kyllä mailin verran ohi se, miten tähän johtopäätökseen päädyit.
Sallihan nyt minun vielä tähdentää kantaani. Rapajuopon paikka on nimenomaan toipumiseen ja työllistymiseen tähtäävien sosiaalisten rakenteiden piirissä. Toipuminen vaatii aina omaa aloitekykyä, mutta valtion on hiukka hankala tukea rakenteiden ulkopuolelle työnnettyjen ihmisten toipumista ja työllistymistä. Tämä on se näkemykseni punainen lanka: työkyvyttömyyseläkkeelle työnnetyt alkoholistit tyrkätään perustulolle ilman tukitoimia ja, kas, ongelma on siis täten muka ratkaistu.
Painoin kai vahingossa “Submit” nappia, ennen kuin ennätin kirjoittaa kommenttini loppuun. Tinppa kommentoi tuossa yllä alemmanpuoleisen vastaukseni alkua, joka näkyi välissä omana kommenttinaan.
Täällä leikkaa naama kiinni melkein aina, kun lukee tai kuulee Cronberin ajatuksia.
“Päihdeongelmaiset ja eläkepäätöstä odottavat, joiden työllistymiseen on vähän uskoa, tulisi Cronbergin mukaan siivota kortistoista perustulolla rahoitettavalle työkyvyttömyyseläkkeelle.”
Cronbergin ajatuksista jää nyt epäselväksi se, että onko nyt perimmäinen tarkoitus saada työvoimakortisto toimimaan tehokkaammin vai halutaanko tällä tempulla kokeilla perustulomallin toimivuutta?
Oma kantani on, että työssäkäyminen/työllistäminen on parasta sosiaalihuoltoa. Ryyppyremmissä viihtyneille ihmisille tämä tarjoaa mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen normaalien ihmisten kanssa ja ehkäpä sitä kautta portin pois alkoholismista.
Ilja Suvanto wrote:
Esitit kantani minua selkeämmin.
Marko!!!
Mulle synty ajatus juuri siitä ajatuksesta saada työkkäri toimimaan paremmin.. Se että joku on puljannut ryyppyremmissä tai missä onkaan puljannut viimeiset 20 vuotta, ei tosiaan ole kovinkaan houkuteltavisa Suomen työmarkkinoille. Ja jos tuota mallia kokeillaan sitä kannattaa kokeilla nytten eikä massatyöttömyyden aikakautena. Siinä olen kyllä kanssasi samaa mieltä mikä on parasta sosiaalihuoltoa, työssäkäynti.
Mutta ratkoppa pienessä poroporvarin kuupassasi pari ongelmaa, A) Miten saat syrjäytyneet tai alkkarit hommiin B) Miten saat korkin niiltä kiinni.
Ja eikö tässä nyt ole kuitenkin etäisesti kysymys siitä milloin yhteiskunta sanoo milloin hommaan tulee muutos. Ei ihmisiä kannata tai voida ikuisesti pitää työttömyyskorvauksella. Joskus se vaan on niin että yhteiskunnan täytyy ottaa vastuu ihmisestä, jos ihminen ei pysty huolehtimaan itsestään. Toki myönnän että työkkäristä tippuminen voi olla jollekkin kova pala ja taloudellisesti arveluttavaa. Mutta kyllä siinä on saanut niin monta vuotta aikaa järjestää asioitaan. Joskus tuollainen kova sana voi toimia kohtuu hyvänä motivaationa, tai sitten joissain tapauksissa ei. Ja kyllä aikuiselle ihmiselle voidaan sanoa että asiasi ovat hiukan persiilleen jos tämmöinen vaihtoehto tulee eteen.
Tino!!!
Heti alkuun palaan, että minua kiinnostaisi selvittää hieman tämän Cronberin taustamotiiveja. Haetaanko tällä työkkärin tehokkaampaa toimintaa vai mitä.
“Se että joku on puljannut ryyppyremmissä tai missä onkaan puljannut viimeiset 20 vuotta, ei tosiaan ole kovinkaan houkuteltavisa Suomen työmarkkinoille.”
Tämä nyt on ääripää, mutta tässä CASE-esimerkissä olen kanssasi samaa mieltä. Työkkäri ei ole puliukon paikka, vaan ennemmin jokin katkaisuhoitola.
Miten saada syrjäytyneet tai alkkarit hommiin?
Lähtökohtana voimme pitää, että kyseisillä ihmisillä on ylipäätänsä halu tehdä töitä ja silloin heiltä ei tulisi evätä pääsyä kortiston kautta työmarkkinoille.
Entisille alkoholisteille / syrjäytyneille voitaisiin maksaa toimeentuloa, mutta se edellyttäisi esimerkiksi lääkärin lausuntoa terveydentilasta. Lääkärin todetessa ihmisen kyvyttömäksi huolehtimaan itsestään, hänet voitaisiin poistaa tilapäisesti kortistosta ja ohjata hoitoon. Aikaisemmin kortistosta pudonneilla ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus milloin vain palata takaisin työnhakijoiden joukkoon ja saada mahdollisuus nostaa uudelleen työttömyystukea.
Nämä loput, joita työnteko ei kiinnosta voitaisiin poistaa turhana rasitteena kortistosta ja siirtää jonkun minimi toimeentulon piiriin.
Lisää näitä Cronebergin Hei-Hei ideoita on sivilipalvelun lyhentäminen kahdella kuukaudella ja vastavetoisesti järjestää heille kertausharjoituksia.
Onneksi näin ei todennäköisesti tehdä, kiitos täyspäisten kansanedustajien. (STT 21.8.2007).
Vaikka olisihan se hauskaa lähettää 35v koodari-sivari kertausharjoituksiin vaikkapa Martinlaakson koululle vahtimestariksi kahden viikon ajaksi availemaan ovia
:
Ilja Suvanto wrote:
Mutta heidät voidaan siis pitää loppuelämänsä ajan perustulolla? Hei, tässä on se toinen punainen lanka. Valtio siis maksaisi työttömille juopoille rahaa, vaikka nämä eivät ole edes kortistossa.
Ilja Suvanto wrote:
Todennäköisesti Cronbergin ajatus on työvoimatoimiston tehostaminen. Itse en näe tilanteen parantuvat tällä keinolla. Nyt heitän ilmoille kerettiläisen ajatuksen, että mielummin sitten porrastetaan järjestelmä, kuin luovutaan kokonaan toivosta.
Kohta joku huutaa, että porrastus loisi epätasa-arvoisen järjestelmän työvoimatoimiston asiakkaiden kesken. Mutta tämä debatti on oikeassa siinä, ettei pitkän linjan alkoholistien tule ainakaan olla muiden tukkona työllistymisessä. Voidaanko A ja B listausta ajatella negatiivisesti, jos osa asiakaskunnasta johdonmukaisesti ryssii omaa elämäänsä?
Siinäpä moraalista pohdittavaa meille kaikille.
“Kohta joku huutaa, että porrastus loisi epätasa-arvoisen järjestelmän työvoimatoimiston asiakkaiden kesken. Mutta tämä debatti on oikeassa siinä, ettei pitkän linjan alkoholistien tule ainakaan olla muiden tukkona työllistymisessä. Voidaanko A ja B listausta ajatella negatiivisesti, jos osa asiakaskunnasta johdonmukaisesti ryssii omaa elämäänsä?”
Esittämässäni mallilssa jokaisella olisi mahdollisuus olla A-luokassa omasta tahdostaan.
Juurikin noin.. Meille kaikille annetaan mahdollisuus. Sen mahdollisuuden joko käyttää tai sitten huutaa vittua lopun elämänsä. Tietenkin pitää olla mahdollisuus muuttaa elämäänsä, syntymälahjaksi annettujen eväitten mukaan.
Uutispäivä demarissa on mielenkiintoinen juttu Simo Pokin ajamasta mallista, jossa haluttaisiin pakkotyöllistää työttömät elämäntapaintiaanit.
“- Vantaalla on alueita, missä kymmenen prosenttia 18-25 -vuotiaista on toimeentulotuella. Ne ovat karmaisevia lukuja, kun tiedetään, että tänä päivänä jokainen aktiivinen nuori saa työ- tai opiskelupaikan niin halutessaan.
Pokki näkee, että nuorten ikäluokkien keskuuteen on syntynyt elämäntapaintiaanien joukko, jolle toimeentulotuki on keino olla menemättä töihin.
- Toimeentulotuki pitäisi muuttaa selkeästi vastikkeelliseksi niin, että nuorille todetaan, että teet tuota hommaa ja saat kuukausittain tämän korvauksen ja samaan aikaan etsit työtä tai opiskelupaikkaa ja me autamme sinua siinä, Pokki havainnollistaa.
Kunnalla on aina tehtäviä, joihin nuoria voidaan osoittaa.
- Se, että ihminen tekee mitä tahansa työtä, tietyin rajauksin, on parempi, kuin ettei tee mitään. Ei siitä tule mitään, että 18-25 -vuotiaat käyttävät aikaansa makaamalla kotona.”
(Uutispäivä Demari 14.8.2007)
Ei välttämättä ollenkaan huono ajatus ja mielestäni ehdottomasti kehittelemisen arvoinen.
Ei suuri intiaanipäällikkö Pokki ihan ohi ammu, mutta sortuu kyllä vetelemään yleistyksiä ihmisistä.
Ihmisten turtana löhöäminen ei kuitenkaan kuulu niihin asioihin, joista valtion pitäisi vastikkeettomasti maksaa.
Aika usein muuten unohdetaan oma ikäryhmäni 25-35 -vuotiaat, jotka eivät ole - syystä tai toisesta - oikein saaneet elämäänsä kasaan. Malliesimerkkinä allekirjoittanut. (Tunnustan. Olen syylinen. Risti pihalle ja jätkä roikkumaan.)
Olen jo viikkojen ajan etsinyt itselleni uusia töitä, mutta väiinputoamisen uhkaamat joutuvat tyytymään eioohon. Tämä rannevamma vaikuttaa tosin omassa tapauksessani tilanteeseen: raksalle tai vastaaviin käden vääntelemistä vaativiin töihin ei toistaiseksi ole mitään asiaa. Muut työhaastattelut ovat - melko värikkäästä työhistoriasta huolimatta tai kenties juuri sen takia - järjestään palanneet bumerangeina takaisin. Tilanne näyttää taas aika pahalta, vaikka ainakaan aktiivisuuden puutteesta ei käyne moittiminen.
Kukas ottaisi vaihteeksi meidät huolekseen?