PES (Party of European Socialists) on muodostanut paljon toimivia ryhmittymiä ja kaupunkiryhmiä ympäri Euroopan. Ruotsinmaalla aktivisteja vilisee. Suomessa toiminta on vielä matalalla tasolla, vaikka kirjattuja aktiiveja riittää ruuhkaksi asti.
Rakkaat federalistitoverit.
Tällä hetkellä sosialidemokraattisilla ryhmittymillä on hyvät kattojärjestöt, mutta Suomen sosialidemokraattisilta federalisteilta puuttuu oma kiinteä kanavansa keskustella ja vaikuttaa. PES tarjoaa valmiit kanavat yhteistyöhön muiden maiden ryhmittymien kanssa.
Ranskassa on politiikkaa tehdessä taas ajateltu sitä miltä se näyttää, eikä sitä mitä se on. Lasten hyväksikäyttäjien sulkeminen samalle osastolle keskenään on jossain niin kaukana terveen järjen ulottumattomissa, etten kovallakaan ajatustyöllä ymmärrä idean logiikkaa.
Työministeri Tarja Cronberg heitti ilmoille ajatuksen työvoimakortistojen siivoamisesta. Päihdeongelmaiset ja eläkepäätöstä odottavat, joiden työllistymiseen on vähän uskoa, tulisi Cronbergin mukaan siivota kortistoista perustulolla rahoitettavalle työkyvyttömyyseläkkeelle.
Sanotaan sama kansanjärjelle käännettynä. Alkoholistien työllistämistoiveista ja oman elämän hallintaan tähtäävistä toimenpiteistä tulisi luopua, jotta juopot voidaan työntää velvoitteettomalle tuelle jatkamaan ryyppäämistään.
Päivitin tänään aika reippaasti del.icio.us tiliäni. Syynä oli harvinaisen monipuolinen ja paikoin uusia ryppyjä muodostava uutispäivä. Nostan muutaman tärkeimmän artikkelin esille linkkien sumasta.
Israel turns away Darfur refugees – BBC
Israel ei aio ottaa vastaan uusia Darfurin pakolaisia ja käännytti nyt rajoilleen pyrkineet Egyptiin. Huomatkaa, kuinka monta kertaa sana ”laiton” esiintyy perusteluissa. Tästähän jo puhuttiin.
Ok. Liityin vihdoin joukkoon. Jos olet käyttäjä samoissa ryhmissä tai aatteissa, niin harkitse toki lisäämistäni ystäväksesi. Voit tietysti harkita muutenkin.
The water margin | The Guardian | Guardian Unlimited
Tanzania was glad to secure the services of a British-led consortium to run the newly privatised water system in its capital Dar es Salaam. But then the price of water started to rise.
(Via Valontuoja) Voi herranen aika sentään. Nyt tiedetään mitä yhteistä on FOX Newsilla ja eräillä suomalaisella mediataloilla: anonymiteetin kriminalisoiminen, demonisoiminen ja pyrkimys internetkontrollin lisäämiseen.
ATTAC:in puheenjohtaja, toveri Mikko Sauli, kirjoitti tänään ansioituneesti Attacin blogissa uusliberalistisesta talouspolitiikasta ja valtionvarainministeriön epäkohdista Suomessa. Suosittelen.
Tarkemmin katsottuna, Sauli julkaisi saman tekstin myös omassa blogissaan.
Laitetaan sana “laiton” saman tien lainausmerkkeihin. Kirjoitan merkinnän siitä syystä, että monet journalistit, bloggaajat, poliitikot ja keskustelijat sotkevat laillisuuden merkityksiä ja määritelmiä suhteessa turvapaikan hakuun.
YLE heitti tänään syöttöihin kaksi uutista, joista molemmat onnistuivat järkyttämään kirjoittajaa.
DN: Veitsimiehet hyökkäsivät ruotsalaispoliitikon kotiin
Veitsimiehet hyökkäsivät oikeistopopulistisen Ruotsin demokraatit puolueen nuorisojärjestön puheenjohtajan kotiin. Oven hyökkääjille avasi puheenjohtajan avopuoliso. Päälle karkaajat sitoivat naisen ja jättivät hänet porraskäytävään.