Korhonen: Keskustan ja Perussuomalaisten tulisi yhdistyä.

Jarmo Korhonen
Jarmo Korhonen

 Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen on ehdottanut keskustapuolueen ja perussuomalaisten yhdistämistä. Asiasta raportoi Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.

“Perussuomalaisten ja keskustan pitäisi pystyä katsomaan yhteistä historiaa. Molemmat ovat keskiryhmän puolueita, joilla on sama aatepohja ja oppi-isä, Santeri Alkio”, Korhonen muistuttaa seinäjokelaisen ravintolan pöydässä.

Hän on tullut tulokseen, että keskustan ja sen “nuoremman vesan” olisi aika lopettaa 50 vuoden “eriseuraisuus”.

Aikatauluun hän ei ota kantaa. “En odota Soinilta vastausta tässä vaiheessa. Se on pitempi kehitys.”

Eli maaseutujen muukalaiskammoiset ”liberaalit” tulisi täten yhdistää perussuomalaisten kanssa Alkiolaiseksi puolueeksi: Akanaliitoksi.

Perussuomalaisten arvomaailma on hyvin kaukana SDP:n sosiaalisesta ja solidaarisesta yhteiskuntamallista. Jos Korhosen esitys saa kepulaisten kannatuksen, sosialidemokraattien ja akanalaisten välinen poliittinen yhteistyö muuttuu väistämättä kitkaiseksi. Korhosen näkemykset kuvastavat myös hänen omia näkemyksiään keskustapuolueesta itsestään. Hän myös kannattaa ns. tiukkaa linjaa EU:ssa, eli valtioiden itsekeskeistä hääräämistä, joka on vahingoittanut jo aivan tarpeeksi unionin toimintaa.

Tunnen Korhosen näkemykset vastenmielisiksi. Jos kepulaisissa on jäljellä yhtään selkärankaa, niin esitykselle nousee edes jonkinlainen vastavoima. Allekirjoittanut kuitenkin pelkää pahinta. Korhosen esitys sopisi pitkällä tähtäimellä varsin hyvin suosionsa aallonharjalla ratsastavalle keskustalle, joka varmasti haluaa vahvistella asemiaan.

Epäilen kuitenkin, ettei Matti Vanhanen itse lämpiä nopeasti Korhosen avaukselle. Vanhanen vain ei ole keskustan puheenjohtaja loputtomasti. Korhonen taitaa avauksella vahvistella myös omia asemiaan ja kosiskella maaseudulla asuvia kannattajiaan.

Ne jotka ovat esittäneet, että SDP.n tulisi laajentua oikealle, voisivat nyt hiukan harkita asiaa myös Korhosen lausuntojen valossa. SDP:n tulee laajentua vasemmalle ja nimenomaan ns. uuden vasemmiston alueelle. Moni nuorista sosialidemokraattien aktiiveista on jo nyt hyvin aktiivisesti mukana uuden vasemmiston toiminnassa ja tuolla alueella olisi poliittiselle johtajuudelle reippaasti tilaa.

HS: Korhonen ehdottaa keskustan ja perussuomalaisten yhdentymistä.

Kuva: jarmokorhonen.fi

Sphere: Related Content

Related posts:

  1. Soinin vastaus: Ei.
  2. Komu sosialidemokratian renesanssin jäljillä.

0 Responses to “Korhonen: Keskustan ja Perussuomalaisten tulisi yhdistyä.”


  1. No Comments

Leave a Reply

Quote selected text