Monet verkon sosiaaliset sovellutukset ja palvelut – esimerkiksi blogit, keskustelupalstat, irc-galleria, tagged.com – tarjoavat ihmisille mahdollisuuden ilmaista itseään ja tutustua toisiin ihmisiin. Kaikella hyvällä on myös kääntöpuolensa. Tässä yhteydessä sosiaaliset palvelut mahdollistavat myös toisten ihmisten elämän tarkkailemisen.
Sphere: Related ContentMonthly Archive for July, 2007
Tämä blogi täytti 24.07.2007 peräti kaksi vuotta. Aika ei ole järin pitkä, mutta monin verroin useita muita hengentuotoksia(ni) pidempi. Aloitin Blogspotissa ja siirryin noin 7 kk. myöhemmin Cryonin tiloihin WordPress alustalle. ![]()
Puola on mahdollisesti heittämässä lisää kiviä EU perussopimuksen tielle. Suomen ulkoministeri Ilkka Kanerva piti perussopimuksen aikataulua Suomelle ”mahdollisena”, mutta epäili ulkoministeriön tiedotteessa ” että maa (Puola) saattaa prosessin edetessä vielä puuttua joihinkin yksityiskohtiin.”
Maanantaina puolalainen euroedustaja kertoi AFP:lle, että kovan metelin sopimuksen sisällöstä nostanut Puola saattaa irtautua perussopimuksesta. Puola ei ole vielä virallisesti kommentoinut lausuntoa.
Sphere: Related ContentOikea ranne se jaksaa vaivata. Työpäivä jäi taas torsoksi, kun kädestä karkasi tunto. Lääkärillä ei tänään ollut vapaita aikoja, joten huomenna sitten. Tuliko tästä jännetupintulehduksesta nyt sitten koko eliniän mittainen vaiva? Täytynee hakeutua raksalta toimistotöiden pariin. Tietokoneen äärellä käsi ei tunnu kipeytyvän, vaikka monilla muilla asia kuuluu olevan toisin.
Sphere: Related ContentCryonin isäntä Toni Mattila kiertelee parhaillaan Itä-Aasiassa. 66 päivää kestävästä reissusta voi lukea blogista Urban Traveller ja kuvakansiokin päivittynee viimeistään kotimaan kamaralla. Käykääpä kommentoimassa miehen kommelluksia.
Edit. Galleria on muuten matkakuvia laajempi. Huomasin nyt, ettei sitä ole linkitetty etusivulle.
Sphere: Related ContentOn. Merkinnän sisältö joutui kuitenkin nokosten jälkeen itsesensuurin hampaisiin.
Tampereen yliopiston väliraportin toteamukset ovat varsin mielenkiintoisia sekä poliittisesta että journalismin näkökulmasta katsoen. Korostin muutaman mielestäni tärkeimmän pointin.
Sphere: Related ContentIslam on ollut kohtuullisen usein esillä suomalaisissa joukkoviestimissä, mutta samalla islamista ja muslimeista on kerrottu hyvin vähän. Muslimeista saatu kuva on ollut monoliittinen, yksipuolinen ja väkivaltainen.
Kauankohan UM on ylläpitänyt rss-syöttöjä huomaamattani? Vilkaisen aina selaimen oikeaa yläkulmaa syöttöjä etsiessäni, mutta UM onkin toteuttanut syöttönsä normeista poikkeavalla tavalla. No, nyt se on lisätty. Ikoni löytyy ” Tuoreimmat uutiset ja tiedotteet” palkin alareunasta. Tarkistetaan nyt samalla vaivalla sitten kaikki muutkin ministeriöt.
http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?
Sphere: Related ContentTilasto on väliltä 15.6–15.7.2007. Kesä on pudottanut kävijämääriä, mitkä eivät tietenkään koskaan ole olleet mitenkään huimat. Sen sijaan analyysit ovat todentaneet sen, että usein palaavien kävijöiden määrä ei ole pelkästään vakiintunut, vaan peräti kasvanut tasaisesti. Otin asian esille kiittääkseni lukijoitani.
Käynnit, kävijät, prosentit.
Sphere: Related ContentTähän merkintään liittyen.
Soinin mukaan puolueiden yhdistyminen ei tule kysymykseen, koska Keskusta nöyristelee Euroopan unionin edessä ja on etääntynyt kansallisesta itsemääräämisoikeudesta.
Suvanto helpottuu.
Korhosen maailmankuva ja suunta, johon hän haluaa kepua kehittää jää silti roikkumaan. Saa nähdä, miten kepu kehittyy ja kuinka suuri hajurako solidaaristen ja ”liberaalien” väliin silloin jää.

