Miten hemmetissä ihminen voi tuntea olonsa näin turhaksi ja yksinäiseksi? Kaikki ovat jatkuvasti jossain tai kadonneet näkömatkan ulottumattomiin. Ennen tässäkin talossa oli elämää ja joku, jonka kanssa puhua. Edes jostain. Edes välillä. Missähän vaiheessa tilanne meni tähän, että alan pikkuhiljaa puhua parvekekasveille, koska muutakaan elämää ei enää ympäriltäni löydy?
Tilanne on varmaankin omaa syytäni. Olen ollut liikaa toisaalla ja liian vähän siellä missä läsnäololleni oli kenties tarve. Ei kukaan jaksa tämän kaltaista sälliä kovin kauaa katsella. Miksi siitä pitäisi lähteä muita syyttelemään? Itse olen oman yksinäisyyteni aiheuttanut, monellakin tapaa. Sitä paitsi, harmiini saattaa liittyä myös lähestyvän jokavuotisen surujuhlan aiheuttamaa melankoliaa.
Jaa. Nuo tiskit alkavat tietysti pian elää omaa elämäänsä. Kuulen jo niiden laulavan ”No more lonely nights.” Laitan astiat tiskikoneeseen ja paistinpannut harjakuurille. Sitten palaan juttelemaan ruukkukasveille.
Äh. Typerää valittaa tästä täällä. Tietokoneella keksii niin paljon kehittävämpääkin tekemistä. Eilen väliin jääneen mediakatsauksen tekemiseen kulunee ainakin pari tuntia hyödyttömyys aikaa.
Sphere: Related ContentNo related posts.
Että onkin samat tuntemukset - kaikki on hävinneet kuin tuhka tuuleen ja seinille minäkin varmaan kohta juttelen. Ennen sentään täällä vähän väliä ramppasi joku, nyt on kaikki kadonneet. Syytä en tiedä. Kun tuo mieskin on illat töissä niin hiljaista on.
Toivotaan, että saadaan tilanteisiimme muutosta. Ei tää näinkään voi jatkua.
Juu, toi ruukkukasveille juttelu ei välttämättä ole paras ajatus, vaikka ne saavatkin varmasti siitä elinvoimaa. Minulla on tosin muutoin tapana tappaa nuo kasvit, kun unohdan aina kastella. Siksi kaktukset ovat mukavia kasveja. Vaikka olen kaksi sellaistakin murhannut.
Samanlaisia tuntemuksia minullakin toisinaan - joskus ihmisiä on ympärillä liikaakin ja toisina päivinä hyvin liian paljon vähän. Siitä saa täytettyä kummallisen hyvin päivää pelkästään päätteen ääressä. Aika surullistahan tällainen.
Miulla tiskit ja jääkaapin sisältö yleensä huutaa “älä tapa meitä isi!”. Vielä ei kannata hermostua tai panikoida, jos itsensä huomaa puhuvan parvekekasveille. Vasta kun ne kasvit alkavat puhua takaisin, saattaa ehkä olla pientä aihetta, mutta sekin on vaan ehkä.
Tsemppiä ja juhannus on miun mielestä kohtuullisen turha juttu.
Ilja Suvanto wrote:
Minna. Ehkä elämä vain muuttuu joskus turhan nopeasti. Silloin tulee näitä tyhjiä hetkiä, jolloin kaikilla muilla vain näyttää olevan niin paljon menoa ja tekemistä. Se on kiusallista. Ei se näinkään voi jatkua. Itse olen tainnut kyyhöttää viime aikoina liikaakin neljän seinän sisällä.
Ilja Suvanto wrote:
Tuomo. Kutsuvat minua kaktukseksi. Ystäväni antoi minulle aikoinaan näköiskasvin: pikkuisen kaktuksen, jonka nimi on Ilja. Tämä piikikäs kaimani on yllättäen selvinnyt omasta kasteluvimman puutteestani. Muut kasvit tuppaavat kuivumaan aika pahasti, ennen kuin huomaan puuttua raukkojen kärsimyksiin.
Ilja Suvanto wrote:
Olen varma siitä, että kasvien hyvä haltiatar opettaa nuo parvekerehut juttelemaan, ennemmin tai myöhemmin. Sitten ne laulava kuorossa “vettä sataa, vihmokohon vaan.”