Tämä merkintä seuraa Saddam Husseinille langetetun hirttotuomion edistymistä. Olen ottanut oman kantani tuomioon jo aikaisemmin (1, 2, 3). Tämä merkintä päivittyy aina uuden tiedon myötä ainakin kuluvan viikonlopun ajan. Merkintä valvoo myös hirttotuomion seurauksia, mikäli tuomio toteutetaan kuluvan viikonlopun aikana.
Sphere: Related ContentMonthly Archive for December, 2006
Sekä palvelin että blogi käyvät lävitse muutoksia loppuvuoden 2006 ja tammikuun 2007 välisenä aikana. Muutokset voivat aiheuttaa satunnaisia haamupäivityksiä ja lyhyitä latauskatkoksia pari kertaa viikossa. Cryonin siirtyminen toiselle palvelimelle tulee aiheuttamaan hiukan pidemmän katkoksen ja ilmoitan siirrosta etukäteen.
Sphere: Related ContentIrak. Vetoomustuomioistuin on vahvistanut maan entisen diktaattorin Saddam Husseinin kuolemantuomion. Kuolemantuomio tulee Irakin lakien mukaan panna toimeen 30 vuorokauden sisällä tuomion julistamisesta.
Sphere: Related ContentVantaan tonttu suuntaa tänään kohti Vaasaa suvun lahjakuorman kanssa. Pikkuserkkuni osui aviomiehensä kanssa samaan junaan, joten matka joutunee mukavasti. Jos Luoja suo, palaan maisemiin tiistaina.
Rakkaat lukijat. Toivotan teille kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua.
Sphere: Related ContentSuomen Amnesty International julkisti eilen 10-kohtaisen listan, joka ruotii Suomen tuloksia EU:n puheenjohtajamaana.
Sphere: Related Content”Unioni on polkenut vuosien ajan paikallaan sisäisten ihmisoikeusongelmiensa ratkaisemisessa. Tänä vuonna olisi ollut korkea aika harpata eteenpäin. Uskoimme sen olevan mahdollista Suomen puheenjohtajuuden aikana”, sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson.
Hurraa! Mepit tekevät työtään. Corporate Social Responsibility (CSR) sai uuden sykäyksen, kun komitea hyväksyi Richard Howittin raportin. Toivossa oli hyvä elää.
CSR on Euroopan unionin ohjelma, joka kannustaa yhtiöitä ja yrityksiä ottamaan ympäristö- ja sosiaalisasiat huomioon toimissaan. Ohjelmaa on kritisoitu sen vapaaehtoisuuden vuoksi. Vapaaehtoisuus on nähty negatiiviseksi puoleksi ja jopa vastuun välttelemiseksi.
Sphere: Related ContentInternational Crisis Group: After Baker-Hamilton: What to Do in Iraq
Artikkeli pohtii Baker-Hamilton raporttia ja suosituksia Irakin tilanteen laukaisemiseksi.
(Tags: InternationalCrisisGroup, Iraq)
Sounds Iranian
Akateemiseen sävyyn Iranin asioita, kansainvälistä politiikka ja sananvapautta pohtiva blogi. Erittäin mielenkiintoiselta vaikuttava blogi on seuraamisen arvoinen.
(Tags: Iran, blog)
Operan tuorein versio on ilmestynyt. Vanhoja selaimia vaivasi sivuntekijöiden ongelma muodostaa toimivia ratkaisuja intra- ja extranet palveluihin kirjautumista varten. 9.1 näyttää poistaneen nämä ongelmat. Selain kirjautuu kiltisti sisälle kaikille salasanoja vaativille sivustoille.
Sphere: Related ContentGray Mantle lähti toistaiseksi lomalle vakituisen teemastani asemasta. Tein WP 2.0.5:n vaatimat muutokset, mutta päätin jättää teeman lataamatta. En ole ennättänyt viimeistellä uutta teemaani, joten WordPress II Silver saa toistaiseksi luvan viihdyttää lukijoitani.
Sphere: Related ContentYksikään laajamittainen poliittinen integraatio tai federaatio ei ole kyennyt täysin kannattelemaan omaa ideologiaansa. Historian mukaan valta vaikuttaa järjestelmästä riippumatta keskittyvän herkästi harvoille ja rapauttavan integraation muodostaneita ihanteita. Euroopan unioni tarvitsee kriittisyyttä ennen kaikkea omilta tukijoiltaan.
Sphere: Related Content
