Puhutaan hetki seksistä.

Torstaina televisiosta tuli verrattain mielenkiintoinen dokumentti MTV3.doc: Mystinen klitoris. Dokumentti herätti muutamia mietteitä.

Moderni yhteiskunta on poistamassa tabuja naisten seksuaalisuuden ympäriltä. Hyvä näin. Tämän kaltaiset dokumentit valistavat molempia sukupuolia mukavasti. Miessukupuoli alkaa ymmärtää ja oppia naisen seksuaalisen anatomian saloja, naisen pidempää kiihottumisaikaa ja syitä mahdolliseen orgasmin puuttumiseen yhdynnässä. Varjopuolena puhe miesten seksuaalisuudesta on sitä vastoin kadonnut.

Sisään, ylös ja ulos on klassinen näkökulma miesten seksuaalisuudesta. Väite pitää usein paikkansa. Miehet kiihottuvat voimakkaasti yhdynnän alussa ja on miehen oman nautinnon kannalta helpompaa heittää tyttö pöydälle ja käydä töihin. Vaihtoehtona on pitkä ja usein puuduttava akti, jonka aikana kiihottumisen taso heittelehtii puolelta toiselle; usein jopa kyllästymiseen asti. Laukeaminen saattaa sisältää helpotuksen myös siitä, että akti on – enemmän tai vähemmän – vihdoin suoritettu loppuun asti. Tätä mies ei myönnä toiselle, eikä taatusti ainakaan naiselle.

Naiset ovat saaneet seksuaalisen vapautensa ja miehet asiasta kertovat dokumenttinsa. Milloin ihmeessä miehet saavat takaisin oman seksuaalisen vapautensa, oikeutensa nauttia myös pitkästä seksistä yhdessä naisensa kanssa? Tässä kohtaa kulttuurilukko seisoo, pojat. Jokaisen miehen tulisi olla James Bond; mahtava rakastaja, joka saa naisen kuin naisen hehkumaan onnesta ja nautinnosta. Vaan naisten seksuaalisten käsitys miesten seksuaalisuudesta on usein stereotyyppinen, joten miesten on helpompi mukautua kyseiseen stereotypiaan.

Ongelmaan on selvät lääkkeet. Torstain dokumentin kaltaiset televisio-ohjelmat sopivat molemmille sukupuolille. Ei se ole synti, jos mies opettelee tuntemaan naisen klitoriksen ja vartalon asioita. Television tulisi ehdottomasti lisätä myös miesten seksuaalisuutta käsittelevää ohjelmatarjontaa. Ei liene pahasta, jos niistäkin kiinnostuvat molempien sukupuolien edustajat.

Puhe on kuitenkin lääkkeistä paras. Naiset ovat oppineet jakamaan enemmän seksuaalisia kokemuksiaan toistensa kanssa. Naiset ovat oppineet puhumaan myös miehille omista haluistaan. Miehet pitävät yhä visusti turpansa rullalla, eivätkä naiset yleisesti osoita kiinnostustaan miesten seksuaalisuutta kohtaan. Miehen kun pitäisi poikkeuksetta olla se antava osapuoli ja täysin sinut oman seksuaalisen anatomiansa kanssa. Ellei tarjottu hyväily tarjoa aktiivista vastakaikua naiselta, valistuneemmankin miehen otteessa omassa nautinnossaan lojuva nainen siirtää ennemmin tai myöhemmin miehen ajatukset kohti lähikuppilaa.

Pullo hyvää viiniä, vanha kunnon kähisijä Cohen steroihin ja juttu luistaa hiukan paremmin. Näistä asioista puhuminen ja oman että partnerin lempeä ohjaaminen parempaa seksiä varten ei ole häpeä. Tarkoitus kun olisi, että pitkä seksuaalinen kontakti toisi mahdollisimman paljon nautintoa molemmille osapuolille.

Technorati Tags: ,

Sphere: Related Content

Related posts:

  1. Naisten euro.
  2. Siitä suomen kielen seksismistä.

6 Responses to “Puhutaan hetki seksistä.”


  1. 1 Marika

    Mitenköhän tähän vastaisi diplomaattisesti… :) N. pari kk sitten tuli dokkari “Täydellinen penis”, jossa (ainakin näin naisnäkökulmasta) kerrottiin hyvin miehen anatomiasta. Dokkarissa miehet itse kertoivat omasta seksuaalisuudestaan ja siitä, mistä pitävät ja mistä eivät.
    Mielestäni ko. dokumentti oli tehty aika “miehiseen” sävyyn ja oli ehkä tarkoitettu enemmän miehille kuin naisille. Katsoin sen kuitenkin, kuten myös useat ystäväni ja seuraavien päivien kahvipöytäkeskustelujen aihe onkin varmaan helppo arvata. ;)Keskusteluissamme mietimme juuri niitä asioita, jotka olivat meille täysin uusia juttuja, joita emme todella tienneet miehistä.
    Aika huvittava tilanne oikeastaan, että kourallinen nuoria naisia juo kahvia ja juttelee siemensyöksyistä! Ilmeisesti kuitenkin aika tarpeellinen tilanne.
    Olen samaa mieltä kanssasi, miehen seksuaalisuudesta saisi olla enemmän tietoa. Itse ajattelisin, että seksuaalisuudesta yleensä saisi olla enemmän esillä. Seksiä tunkee totta kai joka puolelta koko ajan, mutta tunteet ja anatomia tms. jää vähemmälle.
    Dokkareita tai ei, seksin on kuitenkin tarkoitus olla kivaa ja tuottaa nautintoa kummallekin osa puolelle, joten kannatan ehdottomasti puolisoiden välistä avointa keskustelua!
    Leonard Cohen ei kuitenkaan välttämättä ole kaikille seksuaalisuuden ruumiillistuma, joten jokainen valitkoon taustamusansa itse!;)

  2. 2 Ilja Suvanto

    “Dokkareita tai ei, seksin on kuitenkin tarkoitus olla kivaa ja tuottaa nautintoa kummallekin osa puolelle, joten kannatan ehdottomasti puolisoiden välistä avointa keskustelua!”

    Marika hyvä, (joka juuri laulat tätä kirjoittaessani ääneen olohuoneessa) olen tismalleen samaa mieltä.

    Moderointi huomio:
    Marikan kommentti oli jostain syystä juuttunut Akismenttiin. Onneksi vilkaisin tänään ilmestyneitä 72 spammipostia… krhm.

    Kommentti siis ei löytynyt moderoinnista vaan spammeista! Syy ei ole omien asetusteni, vaan käyttämäni palvelun. Toivottavasti Akisment ei ole niellyt kenenkään muun asiallisia kommentteja.

    Kirjoitelkaa kommentteja malitillisia sanoja käyttäen. Yritän keksiä ratkaisun ongelmaan.

  3. 3 TiNppa

    Taidan mennä lukemaan reginani tarkemmin:)

  4. 4 Reetta Junno 10.v

    Seksi on hauskaa Jiihaa teen sitä tällä hetkellä

  5. 5 Ilja Suvanto

    Just, just.

  6. 6 Eräs

    Siivotkaa tätä paikkaa

Leave a Reply

Quote selected text