Somalian islamistitaistelijat ovat saavuttaneet voiton sotapäälliköitä vastaan. Islamistit ilmoittivat maanantaina vallanneensa Mogadishun lähes kokonaan ja ilmaisivat halunsa neuvotella kaikkien osapuolten kanssa.
Haluamme palauttaa rauhan ja vakauden Mogadishuun. Olemme valmiita tapaamaan ja neuvottelemaan kaikkien tahojan kanssa, (sharia-tuomioistuinten) puheenjohtaja Sharif Sheikh Ahmed sanoi (YLE).
Tilanne on kansainvälisesti erittäin kiinnostava. Islamistien uskotaan saaneen tukensa terroristijärjestöksi luetulta al-Qaedalta. Sotapäälliköiden sen sijaan uskotaan saaneen tukensa Yhdysvalloilta, joskaan tätä ei ole virallisesti myönnetty. Islamistien voitto voi merkitä ensiaskelta laajan humanitäärisen kriisin ja massiiviset pakolaisvirrat aiheuttaneeseen sisällissodan päättämiseksi. Voitto voi merkitä myös uutta kansainvälisen politiikan kriisiä, jossa terrorisminvastaista sotaansa käyvä Yhdysvallat ja Somalian islamistit asettuvat vastakkain.
Maailman köyhimpiin kolkkiin lukeutuva Somalia on kärsinyt sisällissodasta aina vuodesta 1977 lähtien. Valtiona Somaliaa ei itse asiassa ole olemassakaan. Vuonna 1991 valtion pohjoisosa julistautui itsenäiseksi Somalimaaksi, 1998 keskiosat julistautuivat itsenäiseksi Puntmaaksi ja lopulta Lounais-Somalia julistautui itsenäiseksi vuonna 2002. Maalla ei ole yhteistä hallintoa, vaikka väliaikainen kansallinen hallitus TNG (Transitional National Government) pyrkii toimimaan eräänlaisena kokonaisvaltaisena hallintoelimenä. Lienee siis haihattelua uskoa, että taistelut päättyisivät islamistien tuoreimpaan voittoon, joskin heidän ilmaisemansa halu kattaviin neuvotteluihin herättää toivoa hauraan rauhanajan saapumisesta Afrikan sarven pahoin runneltuun kolkkaan.
Pallo on Yhdysvalloilla. Somalialaiset voivat aloittaa neuvottelut keskenään, mutta alueen kansainvälinen asema riippuu täysin amerikkalaisten suhtautumisesta islamilaisten joukkojen voittoon alueella. USA on aikaisemmin keväällä ilmoittanut huolensa islamilaisten ääriliikkeiden noususta Somaliassa ja ilmoittanut huolehtivansa siitä, ettei al-Qaeda saa jalansijaa alueella (Reuters).
Yhdysvalloilla on nyt tilaisuus joko tukea Somalian alueen stabilisoitumista. Terrorisminvastaisen sodan puolesta liputtavalla valtiolla on myös motiivi ja tilaisuus tuhota Somalian orastava rauha. Katkeran tappion kärsineet sotaherrat tuskin enää nousevat varteenotettaviksi toimijoiksi, edes Yhdysvaltojen tuella. Mahdolliset kiistat tullaankin näkemään kansainvälisen politiikan kentillä.
Omasta mielestäni paras vaihtoehto olisi, että kansainvälinen yhteisö, Yhdysvallat mukaan luettuna, sitoutuisi nyt täysin sydämin Somalian alueen rauhoittamiseen. Jyrkkä suhtautuminen voitokkaisiin islamisteihin antaisi ääriliikkeille lisää liikkumatilaa Somalian alueella. Kansainvälinen apu, hyväksyntä ja yhteistyö puolestaan sitoisi islamistit lähemmäksi kansainvälistä yhteisöä, ihmisoikeuksia ja demokratiaa. Somalian muuttuminen terroristivaltioksi ei ole hyväksyttävää. Yhdysvaltojen asettuminen islamistien aloittamaa neuvotteluprosessia vastaan ei olisi yhtään sen hyväksyttävämpää. Somalia elää hataran rauhan tai kansainvälisen konfliktin kynnyksellä. Näihin tapahtumiin on Suomenkin otettava kantaa.
Technorati Tags: Somalia, Yhdysvallat
Edit: klo 16.24. CNN: Islamic militia appears in control of Somalia capital
Edit klo 22.34. My heart’s in Accra: Somalia update
Sphere: Related ContentRelated posts:
0 Responses to “Somalia: Maa rauhan tai kansainvälisen konfliktin kynnyksellä.”
Leave a Reply