15.000.000 ja rapiat.

Lordi otti ja voitti Euroviisut. Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner lupaili seuraavista ”maailman parhaita” Euroviisuja ja pääministerimme Matti ”Hevimies” Vanhanen lupasi valtiolta taloudellista tukea tapahtuman järjestämiseksi. Televisiolupamaksut eivät sentään Ylen mukaan nouse. Suomessa pidettävien Euroviisujen hinnaksi on ennustettu pitkälti toistakymmentä miljoonaa euroa. (YLE)

Kun avustusjärjestöt ovat pyytäneet länsimailta 9 miljoonaa euroa hengiltä paleltuvien lasten telttoihin ruokiin ja lääkkeisiin, rahaa ei ole tuntunut löytyvän mistään. Sama meno on jatkunut vuodesta toiseen ja toistuu – uskallan ennustaa – jälleen tämän vuoden aikana. Rahaa on. Sitä voi ampua tuliefekteinä ilmaan ja järjestää tyhjänpäiväisiä tapahtumia, joissa botoxilla ja silikoneilla höystetyt mauttomat heitukat valmistautuvat musiikin (puutteen) varjolla julkisesti Playboyn kuvauksia varten.

Lordin – tai kenen tahansa – Eurovision voitto tuskin lämmittää niitä palelevia ja nälkäisiä, jotka parhaillaan saavat Euroopalta ei-oota vastaukseksi avustuspyyntöihin.

Technorati Tags: , , , , ,

Sphere: Related Content

Related posts:

  1. Ilonpilaajaan lauantaipäivä.
  2. EU perii varojaan takaisin Suomelta.

0 Responses to “15.000.000 ja rapiat.”


  1. No Comments

Leave a Reply

Quote selected text