Työskentelen parhaillaan uuden WordPress teeman kimpussa. Toistaiseksi minulta puuttuu testiblogi, joten joudun tarkastelemaan työtäni tämän blogin kautta. Selaimissanne ei siis ole vikaa, vaan mahdolliset häiriöt ja teeman muutokset johtuvat omasta työstäni.
Pyrin työskentelemään mahdollisimman vähän häiriöitä aiheuttavina kellonaikoina, mutta aina tämä ei ole mahdollista. Yritän hankkia itselleni tilaa testiblogille, aiheuttaakseni mahdollisimman vähän häiriötä lukijoilleni ja blogia seuraaville palvelimille.
Monthly Archive for March, 2006
Minsk.Jan Rybar, Tshekkiläisen Mlada fronta Dnes (The Youth Front Today) lehden toimittaja, on hakattu ja ryöstetty Valko-Venäjällä, lähellä Lokakuun aukiota. Ryöstön tekee omituiseksi se, että pääelekarkaajat tiedustelivat ensin Rybarin henkilöllisyyttä, varastivat pahoinpitelyn yhteydessä vain hänen kannettavan tietokoneensa ja jättivät hänen muun varallisuutensa koskematta. Rybar epäilee, ettei kyseessä ollut tavallinen ryöstä, vaan Valko-Venäjän KGB:n hyökkäys opposition protesteista raportoinutta journalistia vastaan. Rybar ilmoitti tapahtuneesta Latvian suurlähettiläälle, joka edustaa EU:n puheenjohtajamaana toimivaa Itävaltaa.
Sphere: Related ContentLinkki edellisessä merkinnässäni mainitsemaani kampanjaan: http://ilja.cryon.net/2006/03/12/bloggers-campaign-for-jill-carroll/
Linkit Carrollin vapautumisesta kertoviin uutisiin:
- BBC: US journalist is set free in Iraq
- CNN: ‘Wonderful day’: Journalist Carroll freed in Iraq
- Reuters: Kidnapped journalist Carroll freed in Iraq
Kolmen kuukauden vankeuden jälkeen, Christian Science Monorin toimittaja Jill Carroll (28) on vapautettu Irakissa. Neiti Carroll kidnapattiin 07.01.2006 ja hänen kääntäjänsä Alan Enwiyah surmattiin. Neiti Carrollin kidnaappaajat vaativat kaikkien USA:n pidättämien naisvankien vapauttamista. Kidnappaajat uhkasivat surmata vankinsa, mutta heidän antamansa aikarajat menivät umpeen.
http://www.csmonitor.com/2006/0113/carroll_update.html
Sphere: Related ContentToveri Hanna Isbom jätti romaniväestön tilaa ja historiaa EU-alueella käsittelevän kirjoituksen blogiinsa. Kyseessä on huomionarvoinen asia ja suosittelen vahvasti lukemaan tämän kirjoituksen.
Hanna Isbom: Romanien syrjinnän pitkä historia
Sphere: Related ContentHuomasin juuri, että Technorati indeksoi myös hakusanani. Täten teen tästä lähtien erilliset tagit vain niistä avainsanoista, joiden en syystä tai toisesta halua ilmenevän hakusanoina blogissani. (Ikään kuin hakusanojeni lista ei olisi muutoinkin jo tarpeeksi pitkä.)
Sphere: Related ContentGambain turvallisuusjoukot ovat sulkeneet maan johtajaa Yahya Jammehia arvostelleen The Independet julkaisun. Turvallisuusjoukot ottivat kiinni paikalta löytyneen henkilökunnan. Muu henkilökunta on päästetty kuulusteluiden jälkeen vapaiksi, mutta Musa Saidykhan ja Madi Ceesay ovat yhä pidätettyinä. Virkavalta ei ole antanut selitystä lehden sulkemiselle tai työntekijöiden pidätyksille.
Sphere: Related ContentOlen kopioinut WordPress:in avulla kaikki merkinnät vanhasta blogistani. Homma sujui muuten hienosti, mutta tammikuu 2006 jäi jonnekin matkan varrelle. Aina pitää olla jotakin. Aina. En edes ryhdy arvailemaan saanko tuon puuttuvan kuukauden kopioiduksi tälle palvelimelle. Olenko todella ainoa, jonka kopiointi yritykset kärsivät ”pikkuvioista?” Muistakaamme, mitä viimeksi tapahtui. http://ilja.cryon.net/2006/02/17/sisarblogi-oli-tuhoutunut/
Sphere: Related ContentSivupalkkiin ilmestyneet Blog Alerts varoitukset tarjoaa Committee to Protect Bloggers. Vasemman sivupalkin henkilöt ovat ilman syytettä vangittu kiinalainen bloggaaja Hao Wu (wiki) ja helmikuussa Irakissa kidnapattu Yhdysvaltalainen toimittaja Jill Carroll (wiki), jonka tilannetta on seurattu tässä blogissa aikaisemminkin. Kuvien linkit johtavat heidän tukisivuilleen.
Sphere: Related ContentValko-Venäjän poliisi on käyttänyt kovia otteita oppositiota tukevia tai/ja uusia vaaleja vaatineita mielenosoituksia hajottaessaan. IHF (International Helsinki Federation) raportoi ainakin yhden mielenosoittajan saaneen vakavan kallovamman tämänpäiväisen välikohtauksen aikana, epäviralliset lähteet kertovat kyseisen henkilön menehtyneen vammoihinsa.
Sphere: Related Content
